Miten käynnistää pelipodcast
Tänä päivänä vain harvat voivat väittää etteivät tietäisi mitä podcastit ovat. Niiden suosio on viime vuosina kasvanut melkoiseen tahtiin ja niille riittää kuuntelijoita valtavasti. Suomessakin suositun Podimon kuuntelijakanta on esimerkiksi vuonna 2024 ollut tuplasti enemmän kuin 2023.
Mielipiteitä ja mielenkiinnon aiheita on valtavasti ja podcast on loistava tapa tuoda tällaisia esille. Pelaaminen on yksi suosituimmista harrastuksista ja tänä päivänä erilaisia pelipodcasteja ja striimaussivustoja löytyy paljon. Aihe on mielenkiintoinen ja sitä on helppo rajata omien mieltymyksien mukaan. Seuraavaksi tutustutaankin tarkemmin miten käynnistää pelipodcast.
Podcastin ideaa kannattaa rajata
Pelimaailmaan mahtuu valtavasti asiaa aina laitteista itse peleihin ja sen takia onkin tärkeää rajata omaa aihetta sopivasti. Periaatteessa podcastin voi aloittaa mistä tahansa ja muuttaa jaksoja viikottain. Mutta vetoaako kuuntelijaan toisaalta se, jos ensimmäinen jakso käsittelee Grand Theft Auto -pelisarjaa ja toisessa jaksossa puhutaan The Simsistä? On todennäköistä, että kuuntelija ei jaksa pysytellä kanavalla enää kolmannen jakson aikana ellei kiinnostusta löydy näihin kaikkiin peleihin.
Aiheen voi rajata esimerkiksi tietynlaisiin peleihin, kuten keskittyä rooli-tai strategiapeleihin ja niihin liittyviin uutisiin ja julkaisuihin. Halutessaan tätä voi tarkentaa vielä laitteella, eli keskittyy ainoastaan esimerkiksi pelattaviin roolipeleihin tietokoneella. Jos on innokas rahapelien ystävä, voi käynnistää nettikasinoita käsittelevään podcastiin ja esitellä muun muassa parhaat kasinobonukset.
Podcastista voi tehdä keskusteluohjelman, joissa käydään läpi uusimpia pelijulkaisuja tai e-urheilun kilpailuja. Pelimaailmassa yksi mainio vaihtoehto on videopodcast, jotka tallennetaan ihan ensin videolla tai suoratoistona ja muokataan vasta myöhemmin sopivasti podcastiksi.
Podcasteja on tänä päivänä miljoonia ympäri maailmaa ja jo valtava määrä Suomessakin, siksi aiheen miettiminen on tärkeä prosessi. Monista tutuista aiheista on jo olemassa podcasteja, joten on hyvä miettiä keinoja erottautua massasta. Toisaalta, jos suhtautuu hyvin intohimoisesti omaan aiheeseen, sekin voi hyvällä suunnitelulla saada mukavan kuuntelijakunnan.
Ideoinnissa kannattaa ottaa huomioon myös kohderyhmä
Aiheessa ja ylipäätään podcastin suunnittelussa on hyvä ottaa huomioon kohderyhmä, sillä onhan kuuntelijat yksi tärkeimmistä asioista. Podcastit toki ovat vähän sellaisia, että niihin ei voi ketään pakottaa kuuntelijaksi eli niistä joko kiinnostutaan tai ei.
Kannattaa pohtia millaisia tarinoita kuuntelijat haluavat kuulla, jotta ne koukuttavat kuuntelemaan podcastia myös jatkossa. Erilaisten tunnetilojen esille tuominen on hyvä vaihtoehto, sillä kuuntelijat voivat siten samaistua tarinoihin, kun niissä on mukana vaikkapa uteliaisuutta, iloa tai mielenkiintoa.
Ideoinnissa on hyvä ottaa myös huomioon teetkö podcastia yksin vai yhdessä. Kahden ihmisen välinen keskuslu voi luoda paremman dynamiikan ja tehdä lähetyksestä mielenkiintoisemman. Halutessaan jaksoihin voi kutsua vieraitakin mukaan keskustelemaan pelaamiseen liittyvistä aiheista.
Nimi ja visuaalinen ilme selkeytyy ideoinnin myötä
Selkeän ideoinnin myötä on helppo keskittyä podcastin nimeen ja visuaaliseen ilmeeseen. Useilla kanavilla kuva ja podcastin nimi ovat ensimmäiset asiat, joita kuuntelija näkee, joten niihin kannattaa panostaa. Nimen on hyvä olla sellainen, joka liittyy aiheeseen ja antaa mahdollisesti liikkumavaraa myös muihin aiheisiin. Visuaalinen ilme puolestaan tukee aihetta ja nimeä.
Äänen laatuun ja laitteisiin panostaminen
Podcastin aloittamisen ei tarvitse olla kallista, sillä nollabudjetilla tai hyvinkin edulliseen hintaan pääsee jo näppärästi alkuun. Hyvään alkuun pääsee jo seuraavilla asioilla:
- Mikrofoni
- Äänityspaikka ilman melua
- Tietokone
- Äänenkäsittelyohjelma viimeistelyyn
Podcastiin tarvitsee vähintään yhden mikrofonin. Lisänä on hyvä olla pop-suodatin, joka parantaa mikrofonin äänenlaatua sekä kuulokkeet, jotka voi yhdistää kätevästi mikrofoniin. Toki, jos haluaa aloittaa podcastin tekemisen nollabudjetilla, voi äänittämisen hoitaa omalla puhelimella.
Podcastin tekemiseen kannattaa valita paikka, jonka taustalta ei kuulu häiritsevää meteliä. Parhaimmillaan tila on sellainen, jossa seinien kaikua voi myös pehmentää. Omassa kodissa auttavat jo paljon esimerkiksi paksut matot ja verhot.
Tietokoneen ja äänenkäsittelyn osalta laitteiden ei tarvitse olla erityisen kalliita. Aivan perusmallinen tietokone kelpaa mainiosti ja äänenkäsittelyohjelmia puolestaan saa ilmaiseksi.
Kuuntelukanavan valitseminen
Podcastin suunnittelussa tulee huomioida millä kanavalla aikoo podcastiaan tehdä ja tänä päivänä vaihtoehtojakin riittää. Monet käyttävät SoundCloudia podcastien jakamiseen, mutta Suomessa käytössä on esimerkiksi Spotify ja Supla. Etenkin Spotifyn hyvä puoli on, että se ottaa vastaan kaiken sisällön ja kuuntelijoitakin on mukava määrä.
Muita hyviä vaihtoehtoja voivat olla Apple Podcast, RedCircle, Blubrry ja Google Podcast. Julkaisualustaa miettiessä on hyvä tutkia eri vaihtoehtoja ja kiinnittää erityistä huomiota hintoihin sekä siihen mitä kaikkea palvelu mahdollistaa.
Podcastin tekeminen
Alkuun oman podcastin luominen voi tuntua haastavalta tai jopa pelottavaltakin. Mutta hyvällä suunnitelulla pääsee kunnolla alkuun ja moni huomaakin, että se on loppujen lopuksi helppo ja kiinnostava tapa tuoda mielipiteitä esille ja mahdollisesti jopa ansaita lisätuloja.
By podcast24.fi - Published 2/28/2025
Updated 2/28/2025