Alustatyön politiikka: Meri Koivusalo, Mikko Perkiö ja suomalaisen työelämän murros

Alustojen valta - Podcast tekijän mukaan Alustojen valta

Alustoilla tapahtuva työ typistyy arkijulkisuudessa ruokakuriirien ja uusien taksipalveluiden kuljettajien tekemään palvelutyöhön. Kuitenkin lähemmässä tarkastelussa alustatyö paljastaa laajan ja moninaisen kentän työtä, taistelua ja kenties totuuden työn tulevaisuudesta. Alustatyön realiteetteja ja politiikkaa Matti Ylösen kanssa perkaavat Tampereen yliopiston kansainvälisen terveyspolitiikan professori Meri Koivusalo ja projektijohtaja YTT Mikko Perkiö. Keskustelussa syyniin nostetaan tuore tutkimustieto alustoilla tapahtuvasta työstä ja ajankohtaiset sääntelyhankkeet niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Lopuksi katse käännetään kristallipalloon ja alustatyön tulevaisuuteen. Alustojen valta -podcast on osa Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa toimivaa tutkimushanketta, jota rahoittaa Helsingin sanomain säätiö. Toimittaja: Matti Ylönen Tuottaja: Toivo Hursti Musiikki: Pasi Savonranta ja Pietu Korhonen Matin kirja Yhtiövalta alustatalouden aikakaudella (2021) nyt myös äänikirjana! ⁠Kustantajan sivuilla⁠ ⁠Bookbeatissa⁠ ⁠Storytelissä⁠ ja muissa yleisimmissä äänikirjapalveluissa Jakson lukemisto (viittausjärjestyksessä): Perkiö, Mikko; Mbare, Benta; Svynarenko, Arseniy; Kokkinen, Lauri; Koivusalo, Meri (2023). Occupational Safety and Health Risks amongst Food Delivery Workers (ORIFODY) RRR-Uber -tutkimushanke Ehdotus direktiiviksi työolojen parantamiseksi alustatyössä Palvelualojen ammattiliitto PAM:n kanne Woltista Uber whistleblower Mark MacGann Tekstivastine yliopiston sivustolla