20. Kun isot unelmat vihdoinkin manifestoituu

Tässä jaksossa Tiina kertoo tuoreeltaan MILTÄ TUNTUU, kun isot, pitkään odotetut unelmat vihdoinkin manifestoituu. Isojen muutosten ja kiihtyvän kasvun vuosi pakotti lopulta ottamaan pienen aikalisän, mutta se on antanut tilaa ja aikaa reflektoida vuotta 2023 taaksepäin ja samalla se on auttanut näkemään sen valtavan kontrastin nykyisen Tiinan ja 4 vuoden takaisen Tiinan välillä. Kuuntele, mikä mahdollisti näiden isojen unelmien manifestoitumisen juuri nyt! Ootko valmis jättämään menneen taakse?  MAKSUTTOMALLE Unelmat todeksi -kurssille osallistuminen on paras keino varmistaa, että sä et alkavana vuonna manifestoi pahimpia pelkojasi todeksi, vaan luot nimenomaan sitä, mitä haluatkin saada. Tuu mukaan ja valmistaudu tekemään unelmista totta!  4 päivän ilmaisella kurssilla:- opit 5 askeleen menetelmän, jolla teet manifestoinnista helppoa, selkeää ja ennen kaikkea TOIMIVAA kaikilla elämän osa-alueilla, ja voit lopettaa arvailun, tuskailun ja kaiken turhan kokeilemisen- ymmärrät, miksi tähän asti oot tiedostamattasi KARKOTTANUT haaveilemiasi asioita koko ajan kauemmas, ja millä tavoin pystyt jatkossa välttämään oman onnellisuutesi sabotoimisen- näet, millä tavoin pystyt uudelleenohjelmoimaan oman alitajuisen mielesi, jotta pystyt oikeasti VETÄMÄÄN PUOLEESI sitä, mitä haluat (ja kyse ei todellakaan ole mistään kiitollisuuspäiväkirjasta tai unelmakartan askartelusta!!).Jo yli 10 000 naista ja miestä on osallistunut tälle huikean inspiroivalle tehokurssille - varmista oma paikkasi NYT ilmoittautumalla mukaan TÄÄLLÄ!  

Om Podcasten

Elämä, Jota Rakastat -podcast on jokaiselle, joka on kyllästynyt tyytymään keskinkertaisuuteen ja haluaa oppia luomaan unelmaelämäänsä omasta sisimmästään käsin. Mindset- ja manifestointivalmentaja Tiina Heikkilä tarjoilee sulle säännöllisesti annoksen parhaita käytännön ohjeita, alitajunnan salaisuuksia ja tajunnanräjäyttävää inspiraatiota sun suurimpien unelmien toteuttamiseen. Haluat sitten manifestoida rahaa, rakkautta, onnea, vapautta tai kenties luoda itsesi näköisen menestysbisneksen, Tiina johdattaa sut siihen muutokseen, jonka sä todellakin olet ansainnut saada.