Kenen epäonnistumisesta nauttisit eniten? - Käännä kateus kaveriksi

Eikös vain olekin raflaava otsikko? Aiheuttiko se sinussa närkästystä, vai itse asiassa hieman nolon häivähdyksen kun tajusit, että sinulla on tähän HETI vastaus? No, jos oli, niin tämän viikon jakso on todellakin sinulle. Jakso käsittelee kaikille tuttua ja inhimillistä tunnetta, kateutta. Kateus on yksi kielletyistä tunteista. Lapsesta saakka meille opetetaan, että kadehtiminen ei ole ok, ja viljelemme sellaisia sanontoja kuin “se on vain kateellinen”, kun analysoimme sitä miksi joku käyttäytyy huonosti. Tunteilla vain on sellainen ominaisuus, että mitä syvemmälle ne yrittää survoa piiloon, sitä voimakkaammiksi ne käyvät. Ja siksi kateudenkin kanssa pärjää paremmin, kun pysähtyy ja katsoo sitä silmiin sen sijaan, että lähtee karkuun. Jaksossa käsittelen psykologi Ilona Rauhalan kanssa ennen kaikkea sitä, miten kateudesta saa kaverin. Annan käytännöllisiä työkaluja, joilla kateutta voi lievittää, tai jopa kääntää se hyödylliseksi omien toiveiden apuvälineeksi. Vierailin jokin aika sitten Ilonan superhyvässä podissa, jonka voit kuunnella täältä Tilaamalla uutiskirjeeni saat uusista jaksoista tiivistelmän sähköpostiisi, sekä myös tehtäväkanvaaseja, joilla voit tehdä Elämänkoulun läksyjä. Kirjeen voi tilata osoitteesta annaperho.fi/uutiskirje. Palautteet osoitteeseen [email protected] ja (ääni)viestinä EK-Whatsappiin (050) 549 5094. Rakastamme niitä. Luemme kaiken, hykertelemme ja arvostamme superpaljon jokaisen aikaa, joka jaksaa vaivautua koneen ääreen kun muutakin tekemistä on. <3 Kuullaan pian! Yst. Anna Shownotes: Polyvagaaliteoria: https://www.disso.fi/tietoa_traumasta_ja_dissosiaatiosta/kirjoituksia-ammattilaisilta/polyvagaaliteoriaa-alkajille/ Ilona Rauhalan podcast: https://open.spotify.com/episode/4WKKswJUgfUxI833UmcEwt Huomautus: Elämänkoulu on asiaviihdeohjelma. Ohjelmassa tai uutiskirjeissä mainitut harjoitukset ja näkökulmat eivät korvaa medikaalista hoitoa, psykologin, terapeutin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen apua. Mielenterveyden pulmissa suosittelemme hakeutumaan ammattilaisen vastaanotolle, tai esimerkiksi mieli.fi-sivustolle, josta löydät linkkejä ja keskusteluapua. Apua kannattaa aina hakea. Et ole koskaan yksin. Ja tässä tylsä mutta oleellinen pienellä painettu informaatio: Podcastin tuottaja Blonde Ambition Oy kerää podcastiin osallistuvalta yleisöltä tietoina heidän nimensä, puhelinnumeronsa, sähköpostiosoitteensa sekä henkilön podcastiin antaman kommentin. Tietojen keruu perustuu henkilön vapaaehtoiseen osallistumiseen podcastiin. Tietoja ei luovuteta ulos eikä niitä säilytetä EU:n ulkopuolella. Podcastissa voidaan käyttää henkilön suostumuksella hänen nimeään tai henkilön niin halutessa henkilön kommentit voidaan esittää anonyymisti. Omat tiedot voi tarkistaa sähköpostilla osoitteesta [email protected] See Privacy Policy at https://art19.com/privacy and California Privacy Notice at https://art19.com/privacy#do-not-sell-my-info.

Om Podcasten

Sinä voit muuttaa elämäsi suuntaa, ja Anna Perhon Elämänkoulussa opit, miten. Elämänkoulu on podcast, jossa Anna toimii kuuntelijan henkilökohtaisena life coachina, rohkaisijana ja vertaiskokijana.Muutokset omassa tarinassa eivät aina ole helppoja, mutta ehdottomasti mahdollisia! Anna on työskennellyt lähes 15 vuotta inspiraatiopuhujana ja yritysvalmentajana – mutta tässä podissa hän ryhtyy henkilökohtaiseksi. Anna ratkaisee kuuntelijoiden pulmia, hankkii studioon maan parhaat asiantuntijat ja ottaa kuuntelijan mukaan omaan arkeensa, joka ei ehkä olekaan niin särmää kuin elämänhallinnan ammattilaiselta odottaisi.Jaksoissa käsitellään arkielämän ongelmia laajalla skaalalla. Kannattaako ajatella, mitä muut ajattelevat? Miten huijarisyndrooman kanssa tullaan toimeen? Miksi ”kaikki on ihan okei” on maailman vaarallisin lause? Auttaako selfhelp oikeasti? Elämänkoulussa käsitellään aiheita, joista jutellaan kavereiden kanssa parin viinilasin jälkeen – tai ei jutella lainkaan, koska ne tuntuvat liian kipeiltä. Mutta kun asiat jakaa, ne muuttuvat helpommiksi kantaa.Elämänkoulu on tekijöille, eikä meinaajille. Siksi jokainen jakso sisältää myös konkreettisia työkaluja ja ratkaisumalleja ongelmien ja omien pelkojen selättämiseen. ”Elämänkoulun missio on inspiroida kuuntelijaa tekoihin, jotka tekevät hänen elämästään helpompaa”, Anna sanoo.Tilaamalla Annan uutiskirjeen saat kerran viikossa koosteen jakson olennaisimmista pointeista, sekä silloin tällöin myös maksuttomia tehtävälehtisiä, joilla jakson teemoja voi syventää. Kirjeen saat tilattua osoitteesta annaperho.fi/uutiskirjeElämänkoulu ilmestyy yksinoikeudella Podimossa joka torstai. Tämän lisäksi tiistaisin ilmestyy Välitunti, Elämänkoulun palautejakso, jossa käsitellään kuuntelijoiden kommentteja ja palautteita.Lähetä palautteesi os. [email protected], tai Whatsapp-(ääni)viestinä numeroon (050) 549 5094.IG: @annaperhoTutustu Podimon podcast- ja äänikirjavalikoimaan ja aloita ilmainen kokeilu osoitteessa podimo.fi