Kiehutko stressissä? Hyvä juttu! - Tuore näkökulma stressin sietämiseen

Olen kiehunut viimeiset kaksi ja puoli viikkoa väkevässä hornanliemessä, mitä myös stressiksi kutsutaan. Syitä ovat ne usual suspects: yrittämiseen liittyvä muutosprosessi, rahanmenon musta aukko, also known as ihana puutalo, keväälle aina mystisesti kasautuva valmistuvien projektien jono. Laiskat töitään luettelee, mutta luettelossa on pointti: stressiä eniten aiheuttavat asiat ovat meille myös kaikkein merkityksellisimpiä - miksipä niistä muuten välittäisi? Toisaalta merkityksellisyys on hieno sana, joka ei akuutilla hetkellä oikein lohduta. Märehtiessäni asioita muistin yhtäkkiä Stanfordin yliopistossa opettavan psykologin Kelly McGonigalin kirjan The Upside of Stress. Kirjan pointti on provokatiivinen. Se kasaa todistusaineistoa, jonka perusteella stressaamista vaarallisempaa on tapa, jolla suhtaudumme stressiin. Rakastuin kirjan sanomaan siksi, että se antaa stressaantuneelle ihmiselle vahvaa kontrollin tunnetta, niissäkin tilanteissa, joissa stressin aiheuttajiin ei voi merkittävästi vaikuttaa. Ymmärrän, että väite raivostuttaa, jos painit juuri vaikean elämäntilanteen kanssa. Kirja ei kuitenkaan ole katteetonta naminamia, vaan tutkittuun tietoon nojaava teos. McGonigal ei pyri kieltämään stressin haittavaikutuksia, ei ole kattava esitys stressinhallinnasta, eikä väitä olevansa asiasta ainoa totuus (mikä on btw olennaisin ero tieteen ja ideologian välillä). MUTTA EI SIINÄ VIELÄ KAIKKI! Ohjelman toisella puolikkaalla soitan Suomen kovimmalle stressiasiantuntijalle, valmentaja ja tohtori Harri Gustafsbergille. Harri on niitä tyyppejä, jonka kanssa 30 minuutin keskustelu vastaa sisällöltään kahden päivän seminaaria. Eli jos haluat käytännöllisen stressinhallintavalmennuksen puristeen muodossa, tää on just sulle. Ja pyyntö: jos sinulla on ystävä, jonka tiedät olevan tällä hetkellä todella stressaantunut, välitä tämä kirje hänelle. Jeesataan kaveria yhdessä. Kiitos! Kuuntele elämä kivemmaksi! <3 Anna PS. Jos kiire on tällä hetkellä elämässäsi eniten stressiä aiheuttava tekijä, tule Antisäätäjä-klinikalle. Saat kasan käytännöllisiä työkaluja ja kiireen otetta lievittäviä näkökulmia. PALAUTE Palautetta voi lähettää osoitteeseen [email protected] tai Whatsapp-numeroon (050) 549 5094 (mieluiten ääniviestit!). HUOM. Kerrothan viestissä, jos sitä EI saa käyttää osana ohjelmaa! Kiitos. SOME IG on mun somen pääseinä, ja se on täällä: https://www.instagram.com/annaperho/ …ja mun taloa voi seurata täällä: https://www.instagram.com/olipa_kerran_talo/ LinkedIn issä kirjoittelen silloin tällöin työelämäjuttuja …ja TikTokia harjoittelen nimellä (yllätyys!) @annaperho TAPAHTUMAT Kiinnostaako Elämänkoulu LIVE-viikonloppu täällä? Jos, niin klikkaa tästä, ja saat pian postia. Huomautus: Elämänkoulu on asiaviihdeohjelma. Ohjelmassa tai uutiskirjeissä mainitut harjoitukset ja näkökulmat eivät korvaa medikaalista hoitoa, psykologin, terapeutin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen apua. Mielenterveyden pulmissa suosittelemme hakeutumaan ammattilaisen vastaanotolle, tai esimerkiksi mieli.fi-sivustolle, josta löydät linkkejä ja keskusteluapua. Apua kannattaa aina hakea. Et ole koskaan yksin. Ja tässä tylsä mutta oleellinen pienellä painettu informaatio: Podcastin tuottaja Blonde Ambition Oy kerää podcastiin osallistuvalta yleisöltä tietoina heidän nimensä, puhelinnumeronsa, sähköpostiosoitteensa sekä henkilön podcastiin antaman kommentin. Tietojen keruu perustuu henkilön vapaaehtoiseen osallistumiseen podcastiin. Tietoja ei luovuteta ulos eikä niitä säilytetä EU:n ulkopuolella. Podcastissa voidaan käyttää henkilön suostumuksella hänen nimeään tai henkilön niin halutessa henkilön kommentit voidaan esittää anonyymisti. Omat tiedot voi tarkistaa sähköpostilla osoitteesta [email protected] See Privacy Policy at https://art19.com/privacy and California Privacy Notice at https://art19.com/privacy#do-not-sell-my-info.

Om Podcasten

Sinä voit muuttaa elämäsi suuntaa, ja Anna Perhon Elämänkoulussa opit, miten. Elämänkoulu on podcast, jossa Anna toimii kuuntelijan henkilökohtaisena life coachina, rohkaisijana ja vertaiskokijana.Muutokset omassa tarinassa eivät aina ole helppoja, mutta ehdottomasti mahdollisia! Anna on työskennellyt lähes 15 vuotta inspiraatiopuhujana ja yritysvalmentajana – mutta tässä podissa hän ryhtyy henkilökohtaiseksi. Anna ratkaisee kuuntelijoiden pulmia, hankkii studioon maan parhaat asiantuntijat ja ottaa kuuntelijan mukaan omaan arkeensa, joka ei ehkä olekaan niin särmää kuin elämänhallinnan ammattilaiselta odottaisi.Jaksoissa käsitellään arkielämän ongelmia laajalla skaalalla. Kannattaako ajatella, mitä muut ajattelevat? Miten huijarisyndrooman kanssa tullaan toimeen? Miksi ”kaikki on ihan okei” on maailman vaarallisin lause? Auttaako selfhelp oikeasti? Elämänkoulussa käsitellään aiheita, joista jutellaan kavereiden kanssa parin viinilasin jälkeen – tai ei jutella lainkaan, koska ne tuntuvat liian kipeiltä. Mutta kun asiat jakaa, ne muuttuvat helpommiksi kantaa.Elämänkoulu on tekijöille, eikä meinaajille. Siksi jokainen jakso sisältää myös konkreettisia työkaluja ja ratkaisumalleja ongelmien ja omien pelkojen selättämiseen. ”Elämänkoulun missio on inspiroida kuuntelijaa tekoihin, jotka tekevät hänen elämästään helpompaa”, Anna sanoo.Tilaamalla Annan uutiskirjeen saat kerran viikossa koosteen jakson olennaisimmista pointeista, sekä silloin tällöin myös maksuttomia tehtävälehtisiä, joilla jakson teemoja voi syventää. Kirjeen saat tilattua osoitteesta annaperho.fi/uutiskirjeElämänkoulu ilmestyy yksinoikeudella Podimossa joka torstai. Tämän lisäksi tiistaisin ilmestyy Välitunti, Elämänkoulun palautejakso, jossa käsitellään kuuntelijoiden kommentteja ja palautteita.Lähetä palautteesi os. [email protected], tai Whatsapp-(ääni)viestinä numeroon (050) 549 5094.IG: @annaperhoTutustu Podimon podcast- ja äänikirjavalikoimaan ja aloita ilmainen kokeilu osoitteessa podimo.fi