#9. Missä viipyvät listautumiset, Helsingin pörssin toimitusjohtaja Henrik Husman?
Karon Grilli - Podcast tekijän mukaan Karon Grilli - Keskiviikkoisin
Kategoriat:
Viime vuonna Helsingin pörssistä lunastettiin pois useita yhtiöitä, mutta listautumisantien kautta uusia yhtiöitä ei tullut ainuttakaan, vaikka kurssit nousivat mukavasti vuoden lopulla. Miksi Helsingin pörssi ei käy kaupaksi, pörssin toimitusjohtaja Henrik Husman? Husman nostaa esiin talousympäristön yleisen epävarmuuden ja ennen kaikkea korkojen nousun. ”Sieltä kumpuava epävarmuus pitää listautuvat yhtiöt holdissa. Tulijoita yhtiöpuolella on paljonkin, mutta sijoittajakysyntä on se heikko lenkki tällä hetkellä”, Husman sanoo. Viime vuoden alussa näytti siltä, että vuoden lopulla olisi nähty ensimmäiset listautumiset nollakorkobuumin päättymisen jälkeen. Niin ei kuitenkaan käynyt. ”Valuaatiostahan paljon on kiinni. Sijoittajia löytyy osallistumaan listautumisiin, jos valuaatio on oikealla tasolla”, Husman sanoo. Marinadi-osiossa sijoitusjohtaja Marie Karlsson Nordea Asset Managementista kertoo, kuinka salkunhoitaja saa ideoita yhtiövalintaa ja kuinka yhtiö läpivalaistaan ennen kuin sitä ostetaan salkkuun. Marinadi-osio yhteistyössä: Nordea Funds #osake #osakkeet #sijoittaminen #pörssi #listautuminen #osakevaihto Tutustu Nordean rahastovalikoimaan: https://www.nordea.fi/henkiloasiakkaat/palvelumme/saastaminen-sijoittaminen/rahastot/rahastot-nyt.html?cid=oec-ev3pefq3r3