50. Ellan tarina - Lapsettomuushoitoja ja keskosen synnyttäminen
Kierron verran toivoa - Podcast tekijän mukaan Kierron verran toivoa

Tämän päivän jaksossa Ella Kuorikoski (os. Makkonen) kertoo omia kokemuksiaan tahattomasta lapsettomuudesta. Ellalla oli aina ollut ajatus, että hän haluaisi tulla äidiksi nuorena. Nokialta kotoisin oleva Ella muutti opintojen perässä Joensuuhun miehensä kanssa ja korona-aikaan he päättivät, että nyt olisi hyvä hetki lapsen tulla. Kierukan pois ottamisen jälkeen hänelle ilmestyi outoja oireita ja loppujen lopuksi verikokeet paljastivat kakkostyypin diabeteksen. Heti lääkityksen alettua hän raskautui, mutta raskaus meni valitettavasti kesken. Aika kului, mutta uutta raskautta ei alkanut. He hakeutuivat lapsettomuuspolille ja heille tehtiin kaksi inseminaatiota sekä ovulaation induktioita. Maaliskuussa 2021 Ellan jaksamiseen tuli täysi stoppi ja he sopivat, että kyseisen kierron jälkeen pidetään tauko hoidoista ja siirrytään IVF-jonoon. Suureksi yllätykseksi hän alkoi odottamaan tytärtään tästä kierrosta, jossa hoitona oli pelkkä ovulaation induktio. Ella kertoo koskettavasti vaihderikkaan tarinansa raskaushaaveen, keskenmenon ja hoitojen vuoristoradasta. Synnytyskään ei mennyt ihan oppikirjojen mukaan, koska tytär syntyi keskosena raskausviikolla 32. Lämmin kiitos Ellalle rohkeudesta tulla puhumaan tahattomasta lapsettomuudesta ja kertomaan tarinansa! Tämän päivän jakson sponsoroi If Vauvavakuutus, joka tarjoaa ainutlaatuista turvaa jo varhain raskaudessa! Lue lisää vakuutuksesta klikkaamalla tästä! Tulethan seuraamaan meitä instagramissa! Minun tarinani löydät blogista osoitteesta www.kierronverrantoivoa.fi. Jakso on toteutettu yhteistyössä upean Orginal Sokos Hotel Presidentin kanssa. Heidän mielestään podcastin aihe on tärkeä ja he tarjosivat huoneen käyttöömme nauhoitusta ja majoitusta varten.