4. Helmin tarina - Tahaton lapsettomuus & ovulaation induktio
Kierron verran toivoa - Podcast tekijän mukaan Kierron verran toivoa

Tämän päivän jaksossa 25 vuotias kauneusalan yrittäjä Helmi kertoo omia kokemuksiaan tahattomasta lapsettomuudesta. Helmi asuu miehensä ja kahdeksan kuukauden ikäisten kaksosvauvojen kanssa Seinäjoella. Helmi tykkää sienestää, sisustaa, käydä kirpputoreilla ja laittaa ruokaa. Ekologisuus, skandinaavinen sisustus sekä kaikki säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvä ovat lähellä Helmin sydäntä. Pitkään Helmi ajatteli, ettei haluaisi lapsia ollenkaan. Hänen miehellään oli kuitenkin iso toive perheestä ja pikku hiljaa Helminkin ajatus jälkikasvun saamisesta muuttui. Parin vuoden yrityksen jälkeen he alkoivat turhautua tilanteeseen ja Helmi päätti varata ajan gynekologille. Helmillä todettiin PCOS eli monirakkulaiset munasarjat ja siitä alkoi matka kohti lapsettomuushoitoja. Ennen hoitojen virallista aloittamista Helmi kävi useammassakin paikassa ennen kuin löysi itselleen sopivan lääkärin. Podcastissa Helmi kertoo tarkemmin matkasta, joka päättyi onnellisesti heidän saatuaan pienet kaksosvauvat. Lämmin kiitos Helmille rohkeudesta tulla puhumaan tahattomasta lapsettomuudesta ja kertomaan tarinansa! Podcastissa kerrotut tarinat ovat aina kertojan omia näkemyksiä ja kokemuksia heidän matkaltaan, eivätkä jaksot näin ollen sisällä terveydellistä neuvontaa eikä faktoja ole tarkistettu. Käännythän aina terveydenhuollon asiantuntijoiden puoleen oman terveytesi ja mahdollisten hoitojesi tiimoilta.