Jakso 27: Heikki Ritavuori

Suomessa on murhattu itsenäisyyden ja rauhan aikana vain yksi ministeri, sisäministeri Heikki Ritavuori. Ritavuoren ammatilliseen uraan kietoutuu itsenäisen Suomen syntyhistorian siipien havina. Hän elää nuoruutensa Venäjän imperiumin osasen asukkaana, mutta aikuisena elää nuoressa, itsenäisessä valtiossa, jossa veli tappaa veljen maailmankuvien erilaisuuden vuoksi. Sisällissodan jälkeen Ritavuori työskentelee punavankien puolustajana ja myöhemmin sisäministerinä ajaa armahdusta kapinallisille ja tavoittelee kansan yhtenäistämistä ja maltillista, modernia, väkivallatonta politiikkaa. Kaikki päättyy salamurhaajan luoteihin ja elämäntyö tuntuu jääneen kesken. Salamurhasta tuomittiin vain yksi henkilö, joka otettiin murhapaikalta verekseltään kiinni. Teon tutkinta jätettiin puolitiehen, sillä tekijän taustojen tonkiminen olisi saattanut johtaa poliisit hyvin lähelle oikeiston poliittista ja henkistä johtoporrasta. Tässä jaksossa nautitaan rautaisannos Suomen itsenäisyyden varhaista historiaa ja puhutaan elämästä Venäjän vallan alla, 1920-luvun suomalaisesta poliittisesta kulttuurista ja vihapuheen vaikutuksesta sen kohteeseen ja toisaalta ihmiseen, joka on haaveillut tulevansa tunnetuksi – vaikka onkin epäonnistunut lähes kaikessa elämänsä aikana. Jaksossa vieraana tietokirjalija Lasse Lehtinen. Jakson lähteet: Lasse Lehtinen: Murhattu ministeri - Heikki Ritavuoren elämä ja kuolema, Otava, 2021 Risto Niku: Ministeri Ritavuoren murha, Edita, 2004 Pauli Jokinen: Verikoirat: Ja muita terroristeja sortokauden Helsingissä, Intokustannus, 2021 https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/05/09/rikostarinoita-historiasta-sisaministerin-murha https://www.hs.fi/paivanlehti/23032021/art-2000007875075.html https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000003734154.html Our GDPR privacy policy was updated on August 8, 2022. Visit acast.com/privacy for more information.

Om Podcasten

Tilaa maksullinen sisältö: https://podcasters.spotify.com/pod/show/mm-podi/subscribe Murha mielessä on historiallisiin ja yhteiskunnallisesti kiinnostaviin eurooppalaisiin henkirikoksiin keskittynyt podcast. Tutuksi tulee varsinkin entisen Neuvostoliiton alue erityispiirteineen, mutta aiheina ovat koko Euroopan mantereen poikkeukselliset rikokset – sarjamurhat, joukkomurhat ja järjestäytynyt rikollisuus sekä mm. murhat joiden taustalla on poliittisia syitä, viiltäjä-Jackista Valjakkalaan ja Rasputinista Heikki Ritavuoreen. Jaksot ilmestyvät joka toinen viikko, piiruntarkka taustatyö ja virkistävät, synkeät sivupolut kuuluvat aina MM-podin pakettiin.Kommentit, ihmettelyt ja ideat: Instagram ja Threads @murhamielessa, [email protected]