S01E07 - Miia Iivonen, Nuoret Lesket ry

Suruosasto - Podcast tekijän mukaan Suruosasto

Kansainvälisenä leskien päivänä 23.6. julkaistavan Suruosaston seitsemännen jakson vieraana on työikäisenä leskeytyneiden eli Nuoret Lesket ry:n toiminnanjohtaja Miia Iivonen. Miia on toiminut Nuoret Lesket järjestössä jo 14 vuoden ajan. Lämminhenkisessä haastattelussa Miia avaa Nuorten Leskien järestön taustaa ja toiminnanmuotoja. Lisäksi jaksossa pureudutaan leskeyteen ja suruun liittyviin asioihin hyvin kokonaisvaltaisesti ja monitasoisesti. Jaksossa pohditaan muun muassa lesken yksinäisyyttä ja sosiaalisten suhteiden muuttumista, lesken suruun liittyvien tunteiden, ajatusten ja toimintakyvyn tasojen moninaisuutta, kuoleman byrokraattisuutta sekä lesken vastuita ja velvollisuuksia. Miia Iivosen sanoin “Leskeytyminen muuttaa aivan kaiken - ei ole elämänaluetta johon se ei vaikuttaisi. Puolison menetys johtaa usein syvään henkilökohtaiseen prosessiin - identiteetti täytyy rakentaa uudelleen ja elämänkatsomus voi muuttua.” Teemu ja Mia pohtivat alkujuonnossa vertaistuen merkitystä itselleen.