Homo sapiens kaipaa katsekontaktia ja nähdyksi tulemista, ruutukasvot eivät korvaa vauvalle kohtaamista kasvokkain

Homo sapiens on sosiaalinen laumaeläin, joka elää ja toimii ryhmissä muiden ihmisten kanssa. Vauvoilla on synnynnäinen lajityypillinen taipumus hakea katsekontaktia ja ihmiskasvoja. Ja parivuotias voi napittaa tutkivasti suoraan silmiin vaikka kuinka kauan kaupan kassajonossa. Tuijottamalla pikkulapsi opettelee ihmiskasvoja ja ilmeitä ynnä muita hyödyllisiä vuorovaikutustaitoja. Vähän isommat lapset hakevat katsekontaktilla apua opettajalta ja opettajat tukevat ja ohjailevat oppilaitaan katseella. Katsominen ja nähdyksi tulemisen tarve ovat syvällä ihmisessä. Tämä Tiedeykkönen on kuitenkin tehty etäyhteyksillä. Neurotieteiden ja psykiatrian professori Hasse Karlsson Turun yliopistosta vetää pitkäaikaista FinnBrain tutkimusta sekä Brain & Mind projektia ja Eeva Haataja väitteli Helsingin yliopistossa opettajan ja oppilaiden katsekontaktien roolista. Tiedeykkösen toimittaa Leena Mattila. Aivojen kapasiteetista suurin osa on varattu kasvojen ja ilmeiden käsittelyyn. Toiseksi suurimman osan lohkaisee yläraajojen eli käsien hienomotoriikan säätely. Koska kasvojen tunnistukseen ja käsien ohjailuun on varattu valtavasti aivokapasiteettia, näitä hermoyhteyksi olisi syytä käyttää tai ne näivettyvat pois pelistä. Aivoille käy kuten lihaksille, käytä niintä tai ne surkastuvat käytön puutteessa. Vuorovaikutustaitojakin on harjaannutettava pienestä pitäen tai jatkossa voi tulla hankaluuksia muiden ihmisten kanssa toimiessa. Tutkimuksissa on todettu, että jo hyvin varhain ihmistaimi erottaa oikean ihmiset ruutukasvoista tai piirroksista. Tästä huolimatta ruutuaika vie monilta liikaa tunteja päivästä, ja se aika on pois oikeista ihmiskontakteista. Nykyinen koronatilanne ja kontaktien välttely korostaa tilannetta entisestään. Tekeekö nykyihminen globaalia ihmiskoetta, jossa selviää, mitä oikeiden kontaktien puute ja etäkontaktit tekevät ihmispolon kivikautisille aivoille ja mielelle, sitä sietää miettiä.