Miksi työttömät tai ylipainoiset pannaan häpeämään? Stigma lyö negatiivisen leiman ihmiseen
Tiedeykkönen - Podcast tekijän mukaan Yle Areena - Perjantaisin

Stigma eli häpeäleima viittaa ilmiöön, jossa henkilöön liitetään taustan, elämäntilanteen tai ominaisuuden vuoksi kielteinen leima. Esimerkkejä tästä ilmiöstä voi olla vaikka se, että työttömyyttä pidetään automaattisesti yksilön omana vikana tai että tietyistä mielenterveyden häiriöistä kärsivien ihmisten ajatellaan olevan vaarallisia. Tällaiset vahingolliset ja usein harhaanjohtavat stereotypiat syrjivät ja asettavat ihmiset eriarvoiseen asemaan. Sosiologiassa stigma jäsennetään nykyään usein niin, että huomio kiinnittyy leimatun yksilön tai ihmisryhmän sijaan niihin sosiaalisiin prosesseihin, jotka luovat ja ylläpitävät stigmaa. Stigmaan liittyviä psykologisia ja kognitiivisia prosesseja on yritetty selittää mm. evoluutioteoreettisesta näkökulmasta. Jaksossa avataan stigmaa ilmiönä ja tutustutaan stigman eri lajeihin. Lisäksi kuulet Suomessa vaikuttaneesta Liikalihavuuden vastustamisyhdistyksestä, joka pyrki aktiivisesti liittämään ylipainoon häpeällisiä mielikuvia. Haastateltavina ovat Itä-Suomen yliopiston projektitutkija Essi Rovamo, sekä lihavuuden historiaan perehtynyt Oulun yliopiston tutkija Eve-Riina Hyrkäs. Toimittaja on Juuso Pekkinen Äänisuunnittelija jaksossa on Matias Puumala