Miltä tuntuu lähes kuolla avaruudessa? Tässä ovat uudet eurooppalaisastronautit, joista osa lentää myös Kuuhun

Tiedeykkönen - Podcast tekijän mukaan Yle Areena - Perjantaisin

Euroopan avaruusjärjestö esitteli uudet astronauttinsa marraskuun lopussa Pariisissa pidetyssä tilaisuudessa. Tiedeykkönen oli mukana ja pääsi tapaamaan tuoreeltaan astronauttikandidaatteja. Erityistä tässä valinnassa oli se, että mukana on britti John McFall, jonka oikea jalka on amputoitu. Hänestä tulee maailman ensimmäinen para-astronautti, ja hän kertoo ohjelmassa miksi vammainen saattaa olla jopa parempi astronautti kuin muut. Uusien astronauttikandidaattien ainoa pohjoismaalainen on ruotsalainen Marcus Wandt. Hän kertoo ESA-astronauttien tiukoista hakuprosessin vaiheista. Ohjelmassa on mukana myös kaksi kertaa avaruudessa käynyt Luca Parmitano. Hän on suurimpaan vaaraan koskaan avaruuskävelyllä joutunut ihminen. Parmitano oli vähällä hukkua pukunsa sisään vuotaneeseen veteen. Hänellä on myös omintakeisen lämmin suhde tyhjään, kylmään ja mustaan avaruuteen. Toimittajana on Jari Mäkinen.