Saako haudan avata ja jos saa, niin kenen ja mistä syystä?

Arkeologiset ihmisjäännökset edustavat yhteistä menneisyyttämme, ja niitä tutkimalla arkeologit ja kuolinsyytutkijat saavat tietoa esimerkiksi muinaisten ihmisten uskomusmaailmasta. Hautaustavat ovat vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa vaihdelleet, mutta itse kuoleman ja kuolevaisuuden lisäksi yksi asia on pysynyt samana: kuolleen läheiset ovat haudanneet rakkaansa arvokkaasti ja kulloisenkin aikakauden maailmankuvan mukaan. Milloin tutkijalla on oikeus kajota vuosisatoja tai -tuhansia vanhoihin hautoihin? Entä viime vuosikymmenien tai viime aikojen hautoihin? Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen professori Antti Sajantila kertoo, miten erilaisia tapauksia kuolisyytutkija voi työssään kohdata. Sajantilan työnkuvaan kuuluu sekä muinais-DNA:n parissa tehtävä tutkimus että uudempien kuolinsyiden selvittäminen ja uhrien tunnistus, esimerkiksi Jugoslavian hajoamissotien vainajien tunnistus tai uudet myrkytystapaukset. Helsingin yliopiston arkeologian apulaisprofessori Kristiina Mannermaa taas kertoo mm., miten esihistoriallisia hautoja ja toisaalta uudempia hautakalmistoja voi avata ja tutkia. Arkeologille hautatutkimus antaa tärkeää tietoa kulloisenkin aikakauden ihmisten elämästä. Tämä ohjelma vie meidät uudempien tapausten lisäksi kahteen erilaiseen ja eri-ikäiseen esihistorialliseen kalmistoon, jotka molemmat ovat kansainvälisestikin poikkeuksellisia. Peurasaaren kivikautiset vainajat elivät 8000 vuotta sitten Venäjän Karjalassa Äänisellä. Etelä-Pohjanmaan Isossakyrössä taas sijaitsee Levänluhdan rautakautinen vesikalmisto, jonne haudattiin ihmisiä 300-luvulta lähtien noin 400 vuoden ajan. Ohjelman on toimittanut Riikka Suikkari.