Söderfjärdenin meteoriittikraatterin uusi sedimenttikivilöytö avaa törmäyksen syntyä yli 500 miljoonan vuoden takaa

Tiedeykkönen - Podcast tekijän mukaan Yle Areena - Perjantaisin

Vaasan lähellä sijaitseva Söderfjärdenin törmäyskraatteri on Suomen parhaiten säilynyt meteoriittikraatteri ja se on lähes alkuperäisessä asussaan. Onko kysymyksessä siis Suomen kaunein meteoriittikraatteri? Nykyään noin kuusi kilometriä halkaisijaltaan oleva entinen merenlahti on vaikuttava peltoaukea, jota kraatterin reunat ympäröivät. Juuri eteläisessä kraatterin reunassa paljastui kallioperää, kun Maalahden kunta perustaa sinne uutta asuinaluetta. Kraatterin yleisökeskuksessa Meteoriihessä toimii aktiivinen kivien etsintäjoukko. Tämä kuuden hengen ryhmä suuntasi kulkunsa uuden asuinalueen rakennuksille, ja teki sieltä harvinaisen löydön: ikivanha, vajaa kaksi miljardia vuotta vanha, peruskallio on lävistetty noin 500 miljoonaa vuotta vanhoilla sedimenttikivijuonilla. Tällaiset sedimenttikivijuonet ovat ainutlaatuisia Suomen luonnossa, koska jääkaudet ovat kuluttaneet ne pois. Nämä muodostumat avaavat törmäyshetken historiaa. Lisäksi kivistä on löydetty myös fossiilien jäänteitä, joita aiotaan tutkia lisää. Toimittaja Teija Peltoniemi tapasi Söderfjärdeini meteoriittikraatterissa kiviä etsineestä ryhmästä geologit Satu Hietalan ja Peter Edénin sekä Meteoriihen jaoston puheenjohtajan, luonnontieteilijä Matts Andersénin. Kuva. Kellertävä sedimenttikivijuoni halkoo ikivanhaa graniittista peruskalliota Söderfjärdenin meteoriittikraatterin reunalla uudella asuinalueella Maalahdessa. Meteoriihen Matts Andersén on kirjoittanut kiveen toiveen, että kyseinen alue säästettäisiin maansiirtotöiltä. Valokuva Satu Hietala.