Yksin, mutta ei välttämättä yksinäinen. Miten voit valmentautua vanhuuteen?

Tunnetko itsesi yksinäiseksi? Onko yksinäisyys sinulle ongelma? Näillä kysymyksillä löydettiin Ikihyvä Päijät-Häme seurantatutkimuksesta kymmenkunta ihmistä, joita tutkijatohtori Elisa Tiilikainen Itä-Suomen yliopistosta haastatteli kolme kertaa viiden vuoden aikana. Tiilikainen tarkasteli yksinäisyyttä ihmisten elämänkulun näkökulmasta eikä pelkästään senhetkisestä tilanteesta. Aikaisemmat ajanjaksot elämän aikana ovat jo saattaneet synnyttää ulkopuolisuuden kokemusta. Yksinäisyyden kokemus voi olla seurausta hyvin monenlaisista tapahtumista. Puolison kuolema, lapsen kuolema, työttömyys ja eläköityminen voivat erottaa ihmistä vuorovaikutuksesta. Lapseton ihminen voi kokea itsensä erilaiseksi, kun vanhemmuus ja isovanhemmuus ovat yhteiskunnassa normeja. Toisaalta lapsuuden ikävät kokemukset voivat kipuilla vanhemmiten ja tuoda yksinäisyyden kokemusta. Tiilikainen havaitsi tutkimuksessaan yksinäisyyden muuttuvan luonteen – se, että ihminen on nyt yksinäinen, ei merkitse etteikö tilanne voisi muuttua myönteisempään suuntaan. Miten sitten vanhenemiseen ja mahdolliseen yksinäisyyteen voisi valmentautua? Siitä tietää psykoterapeutti, tutkija Marja Saarenheimo. Hänen mukaansa vanheneminen ei ole sitä, miksi sen nuorena kuvittelee. Ikääntyminen on monimuotoista ja jokaisella erilaista. Aktiivisuutta ja omaehtoisuutta korostetaan. Saarenheimo peräänkuuluttaa fyysisen kunnon ohella mielen hyvinvoinnin harjoittelua. On hyvä oppia omien ajatustensa ja tunteidensa säätelyä, jottei stressitilanteessa tunnejärjestelmä kaappaa valtaa. Mielialan säätely johtaa tyyneen mieleen. Aika moni haluaa olla vanhemmiten viisas ja tyyni. Saarenheimo kehottaa meitä miettimään, mitä haluamme viedä mukanamme vanhuuteen? Mistä haluamme pitää kiinni? Hän ei näe vanhenemista vain menetyksenä vaan mahdollisuutena. Tylsistyminen ja merkityksetön elämä ei kuulu vanhuuteen – jollet niin itse halua. Toimittaja on Teija Peltoniemi.