Hyvinvoivaa yhteisöä rakentamassa - näin kehität oppilaitoksesi tutortoimintaa

Xamk Podcast - Podcast tekijän mukaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Kategoriat:

Nyt sinulle kaupataan hyvää tutortoimintaa! Pidä kiinni ja ole tarkkana, saatat muuten huomata jo allekirjoittaneesi. Kuuntele sopimusehdot ja hei, tehdäänkö sopimus? Valtakunnallinen tutorverkosto yhteistyökumppaneineen on lukuvuoden 2021 - 2022 aikana sanoittanut hyvää tutortoimintaa. Podcast perustuu aineistoon, jota kehittämistyöhön on kerätty tutorohjaajilta, tutoreilta, yhteisöpedagogiopiskelijoilta ja muilta asiantuntijaryhmiltä. Tavoitteena on ollut tutortoiminnan kirjavien käytäntöjen tasalaatuistaminen 2. asteen oppilaitoksissa. Podcastin rooleissa Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenian Yhessä eteenpäin -hankkeen Mervi Hotokka (feissari) ja Antti Väisänen (asiakas). Valtakunnalliseen tutorverkostoon kuuluu Juvenian ohella Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto Saku ry, Suomen Ammattiin Opiskelevien liitto Sakki ry, Suomen Lukiolaisten Liitto ry, Opetushallitus, Nuorten akatemia, Suomen Opiskelija-Allianssi Osku ry ja Likes / Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Voit myös lukea sisällön pdf-tiedostosta: https://www.xamk.fi/wp-content/uploads/2022/05/hotokka_tutor_feissari-1.pdf